Sammalmamma -yritys syntyi Mustialassa, missä juuri opetusneuvoksen virasta eläköityneenä hurahdin mehiläisiin. Opiskelin mehiläistarhaajaksi Hämeen ammatti-instituutissa. Alusta alkaen muut opiskelijat alkoivat kutsua minua Sammalmammaksi, josta luontevasti tulikin yrittäjäopintojen kuluessa perustamani yrityksen nimi.
Ympäristöasiat ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ovat innoittaneet opintojeni valinnoissa kautta elämäni. Radiokemistin tutkinnon suoritin Helsingin yliopistossa v. 1975 ja graduni aihe oli ”Ydinvoimalajätteen kiinteytys ja loppusijoitus”. Seisoin noihin aikoihin Olkiluodon ydinvoimalan rakennustyömaan montun reunalla ja pohdiskelin, mitä tapahtuu meren eläjille, kun voimalan lauhdevesiä lasketaan mereen.
Perhesyyt veivät seuraavaksi Ouluun ja Oulun yliopiston fysikaalisen kemian osastolle, missä olin assistenttina ja tein tutkimustyötä Suomen Akatemian rahoittamassa vanadiinitutkimuksessa. Lisensiaatintutkimuksessani ”Fenyyli- ja alkenyylisubstitoitujen alkoholien vanadiini(V):n ja cerium(IV):n avulla tapahtuvan hapettamisen kinetiikkaa yritin löytää keinoja hyödyntää kaupallisesti Mustavaaran kaivoksesta saatavaa vanadiinia. Enpä tuolloin arvannut, että yhtenä reaktiotuotteena syntyvään fenyyliasetaldehydin kukkaistuoksuun törmään vielä ihan toisessa merkityksessä, luonnonkosmetiikassa.
Kolmen lapsen äitinä tein kaksikymmenvuotiset työurat sekä Hämeen ammattikorkeakoulussa että opetusministeriössä ja Opetushallituksessa. Opiskelijavalinnat -yksikön päällikkönä ja sähköisten palveluiden kehittämisen hankepäällikkönä ”kypsyin” virkeänä eläkkeelle.
Sitten löytyivät mehiläiset ja niiden ihmeellinen maailma. Ne antoivat pontta ajatukselle, miten omalta osaltaan voi tehdä maailmasta parempaa omille lapsille ja lapsenlapsille. Käynnistyi intohimoinen elämän varrella kerätyn osaamisen käyttöönotto.
Sammalmamman hunaja ja oheistuotteet syntyvät mehiläisten ja mamman yhteistyönä. Mehiläiset ahertavat kesäajan Hyvinkään ja Riihimäen välimaastossa Monnin tarhoilla. Syksyllä ja talven aikana mehiläispesästä saatavista aarteista Sammalmamma kehittää ja valmistaa tuotteita hunajaisiksi herkuiksi ja luonnonkosmetiikaksi.
Mehiläispesän aarteet (hunaja, mehiläisvaha, siitepöly, perga, propolis, emomaito ja mehiläismyrkky) tarjoavat mitä moninaisimmat hyödyntämismahdollisuudet.
Kotimaisuus, puhtaat laadukkaat raaka-aineet omilta mehiläistarhoilta yhdistettynä rakkauteen marja- ja sienimetsien antimiin toimivat innoituksen lähteinä. Suomalainen luonto koivun mahloineen ja pakurikääpineen, kuusen pihkoineen ja katajanmarjoineen ovat arvokas raaka-aineiden lähde käsin valmistetulle luonnonkosmetiikalle.